Ovi, elämän kansio 90-luvulta

Ovi itki,
vaalean ruskea ovi,
joka oli avautunut tuhansia kertoja rakkaille, ystäville, tutuille ja muillekin.

Se itki
suuria kuumia kyyneleitä,
joita ihmiset kävivät kuivaamassa vuoron perään.
Se itki niin että rappukäytävään valui yön aikana paljon vettä.


Niinpä niin, elämä on aika raskasta toisinaan, eikö vain?
Eikö!
Kuuletko sinä Maiju.
Etkö sinä kuule!  kähisi Repe, 
viidenkymmenen paremmalla puolella oleva pukuhousuinen ja 
verkkopaitainen, laiha ruskeatukkainen  mies.
Pilliklubin imuke vaihtoi tämän tästä puolta hänen suupielessään kun hän äkäisesti 
mulkoillen tivasi vastausta Maijulta.
Juutas sentään eukko, oletko kuuroksi tullut vai mikset vastaa?

Mistä sen kyyneleet tulevat, puheli Maiju kuin hiljaa itsekseen,  
katsellen vaaleanruskeaa vuosien varrella kulunutta ovea.
Sen uurteet olivat hioutuneet päivien mainingeissa sileiksi 
kuin tuulen tuivertama vuorenseinämä.
Listat, entiset valkoiset, repsottivat aavistuksen verran ja olivat keränneet pölyä,
jota Maiju pyyhki pois tiskirätillään.
Mistähän ne oikein tulee, hän sanoi kääntyen Repeen päin ja katsoi suurilla 
tummilla silmillään niin että Repestä tuntui 
kuin joku olisi käynyt  takaraivoon koputtamassa.

Enhän minä paljoa puutöistä tiedä enkä ovista sen vertaakaan mutta ei kai
ovien kumminkaan pitäisi itkeä öisin eikä muulloinkaan, Maiju sanoi.

Onkohan sillä tunteet niinkuin sinulla ja minulla, hän jatkoi ja laittoi rätin ämpäriin
tyrkäten sitten sen Repelle.
Tunteeko se kun minä näin silitän ja paijaan?
Maijun kovan työn muokkaamat kädet sivelivät ovea hitaasti kuin arastellen.

Hullu, sähähti Repe.
Tätähän tässä kaivattiin
Hullua yöpaidassa, kolmen aikaa aamulla, lohduttamassa ovea.
Nyt mentiin kotiin eukko ennenkuin joku näkee, Liimataiska vaikka

Ite oot hullu, tiuskaisi Maiju vastaan.
Paremmin tämä puuovi näyttää tunteensa kuin sinä, pölkkypää.
ja etpähän sinäkään kovin viisaalta siinä näytä, vesisanko kourassa,
rätti kädessä seisoskelemassa.
Varsinainen ovenkarmi.


Maijun ja Repen äänet vaimenivat heidän kotiovensa kolahdettua kiinni.
Oli hetken aivan hiljaista.
Sitten hiljaa narahtaen ovi aukeni ja sulkeutui ylimmässä kerroksessa.
Hissi meni ylös ja lähti liikkeelle mutta pysähtyi sitten yllättäen ennen 
alinta kerrosta.
Hissistä astui ulos tukeva nuori mies, joka kaivoi taskustaan nenäliinan.
Sillä hän kuivasi oveen ilmestyneet pisarat.
Vain kaksitoista ja lattiakin näyttää kuivalta, hän tuumi mielessään,
vain kaksitoista..
Ei me varmaan oltu Matin kanssa paljoa sen vanhempia kun tehtiin se kepponen
kostoksi että Romulainen käräytti meidät tupakasta.
Varastettiin paketti kortonkeja kaupasta, täytettiin ne ohravellillä, 
pantiin kirjekuoreen ja tipautettiin tuosta postiluukusta sisälle.
Mukaan laitettiin saatekirje, jossa luki että päätettiin tulla koko suku käymään,
siskonpeti riittää kiitos.
Oli rouva Romulainen kuulemma kysellyt tarkkaan Rotarien saunaillat sen jälkeen.

Nuori mies vilkaisi kelloaan, pahus, ei muuta kuin töihin.
Terve vaan vanha kamu, hän kuiskasi ovelle ja käveli nopeasti raput alas.


Seuraavana yönä Erkki tuuditteli puolivuotiasta pikku Lilliä sylissään.
Nuku, nuku kultaseni älä herää unestasi, hän hoki.
Liisa väänsi rättiä kuivaksi, pyyhkäisi sitten hiussuortuvan silmiltään.
Älä höpötä koko ajan, vähemmästäkin pieni ihminen herää.
Kyllä se nyt nukkuu kun on maha täynnä ruokaa ja kuiva vaippa.

Niin niin, sanoi Erkki, pitäisi varmaan laittaa vaipat tuolle ovellekin
ettei tarvitsis yötä myöten ravata sankojen kanssa rappukäytävässä.
Miten se talonmieskään ei ole saanut selvitettyä, vuotaako seinään joku putki,
vai mikä.

Älä nyt sinäkin aloita, ei se mikään putki ole tai mikään muukaan.
Eikö se vain voi mennä kaaliin että se itkee.
Sillä vaan on niin ikävä, sanoi Liisa vakavana.

Ovi ei itsekään tiennyt miten se osasi itkeä
mutta
se itki kaikkien puolesta.

tekijä  j4rk1on 
  

Vanhana kuusitoista vuotiaana, elämän kansio

Ajattelin että aurinko oli jäänyt taakseni.
Varjot pitenisivät ja veisivät mukanaan.
Etten kääntyisi elämää kohden
vain jonkun typerän sairauden tähden.

Sairaalan sisuksissa kului päivä jos toinenkin.
Muutama ystävä kävi katsomassa, pyysin etteivät tulisi enää. 
Häpesin kun painoin vain 59 kiloa, pituutta oli 187cm

Kirurgi joka oli pelotellut mahdollisella kroonisella sairaudella
sanoi heräämössä tärkeät sanat.
- Olimme jo sulkemassa vatsaa kun kysäisin itsekseni että missäs se umpilisäke olikaan.
Vatsa uudelleen auki ja sieltä se löytyi tai se mitä siitä oli jäljellä. Se oli koteloitunut ja aiheutti tulehduksen. Nyt se on poistettu ja te parannutte täydellisesti.
- Kiitos sanoin hiljaa ja asian ymmärtäminen yritti ajatuksiin.

Ensimmäinen kotiinlähtö epäonnistui.
Tikit repesivät auki pitkästä haavasta, istuessani taksiin.
Veri suihkusi vaatteiden läpi kun palasin sairaalan aulaan.
Kaksi viikkoa lisää, kesän helteissä.

Toinen lähtö onnistui.
Hölmöyttäni jäin taksista jo Elannolla pois, ajattelin mennä katsomaan äitiä joka oli kaupassa töissä.
Äiti olikin ottanut vapaata ollakseen kotona vastassa.
Puolen kilometrin kävelymatkan laahustamiseen meni aikaa.

Sitten istuinkin kuistilla, vanhalla puutuolilla,
kasvot aurinkoon.

Katselin hiljaa tuttua tavallista pihaa
Tummia pihalaattoja, vihreätä nurmikkoa,
Hiekkatietä, orapihlaja-aitaa.
Muutama pikkulintu kertoili toiselleen päivän uutistapahtumat
Oli lämmin kaunis kesäpäivä.
Äiti kävi kysymässä että tulisinko sisälle.
En halunnut.

Istuin siinä muutaman tunnin, katsoen,
ennen näkymätöntä paratiisia, joka oli tullut esiin nyt kun sitä osasi katsoa.
Hymyilin  sydämellä, elämän ilosta ja
mahdollisuudesta.
En sitten viitsinyt sen jälkeen enää pikkuasioista valitella.
Koulut oli käyty.
Hyvä niin.

tekijä  j4rk1on

Hyrrä, pakinakansio Saab on aina Saab

- Tämä vaatiikin erittäin suurta tarkkuutta ja huolellisuutta
mutta eiköhän se onnistu vai mitä?
- Aloitetaan

Valtionpäämiesten kokouksessa oli hiljaista.
Kaikki istuivat paikoillaan eteensä katsoen näkemättä mitään,
paitsi äsken keskustelleet henkilöt.
Herrat Frank Arrive ja Eugen Dark.
He virittelivät pöydälle, jonka äärellä päämiehet tuijottelivat transsissa,
fysiikan lakeja uhmaavaa, pyörimätöntä hyrrää.
Se oli ainoa laatuaan maailmassa ja ainoa jonka avulla pysyvä ja tehokas
joukkosuggestio voitiin suorittaa.
Ensin oli pitänyt tehdä erinäisiä valmistelevia esihypnotisointeja erinäisille henkilöille että oltiin päästy nykyhetkeen.
Kaikki oli kuitenkin valmista kuin Saabin konehuoneessa.
Eugen käynnisti hyrrän.
- Testataan vielä softa, sanoi Franck keskittyneesti.
- Toimii.
- Käynnistän, pääohjelman.

Hyrrä ajoi valtionpäämiesten aivoihin heidän omia ikimuistoisia lapsuusmuistojaan,
satakertaisesti vahvistettuna, sodan uhkakuvia jotka yrittivät tuhota vahvistetut lapsuusmuistot ja edellisten lisäksi vielä pienen pätkän todellisuuskoodia joka kävisi ajatusten taustalla koko ajan.

- Eiköhän kerätä romppeet kysyi Eugen
- Kyllä vain sanoi Franck.
- Kahvitauko ja loppupäivä kevennettyä ajatustyötä.
Miehet poistuivat rakennuksesta ja Franck käynnisti puhelinsoitolla erään päämiesten kokouspöydällä olevan läppärin joka heräsi henkiin ja ilmoitti jykevällä äänellä.
- Elvis has just left the building.
Hyrrän tekemät suggestiot aktivoituivat äänikoodista ja päämiehet havahtuivat jatkamaan kokousta.

Televisiossa uutistenlukija hehkutti innoissaan rauhan konferenssin lopputulosta.
Kaikki supervallat ja suuret valtiot olivat päättäneet lopettaa vihollisuudet.
Sotimisiin tarkoitetut varat suunnattaisiin terveydenhuoltoon, koulutukseen ja hyvinvointiin.
Maailma oli muuttunut hetkessä lintukodoksi.
Ihme oli tapahtunut.
Tosin suomalaisten mielestä mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei ollut tapahtunut.
Tai ehkä yksi asia.
Suomalaisissa lehdissä ihmeteltiin Britannian kuningattaren toimia.
Kuningatar oli antanut asetuksen että kaikki saabistit ympäri maailman oli lyötävä ritareiksi.
- Mitäpä sitä ei tekisi maailmanrauhan eteen,
myhäilivät herrat Eugen ja Franck omilla tahoillaan, katsellessaan uutisia.

tekijä  j4rk1on